Nyt selvisi...
10.10.2007
Syy miksi polvi on ollut niin kipeä..
Tänään röntgen paljasti, että kaiken lisäksi polvilumpio on murtunut. Että näin...
Toisinaan asiat ei mene hyvin.
Bokseri -leiri Loviisassa 28. - 30.09.
9.10.2007
Olin kouluttamassa tottelevaisuutta SBY:n suojeluleirillä. Kiitokset kaikille hienosta leiristä ja intensiiviselle ryhmällemme mielenkiinnosta. Oli hienoa olla kouluttamassa motivoituneita ohjaajia ja hyviä koiria.
IPO RM-kilpailut 6. - 7.10.
8.10.2007
Osallistuin Niilon kanssa RM-kilpailuihin. Tavoitteena oli, että pääsisin ensi keväänä järjestettävään FMBB:n MM-kilpailuun Suomen joukkueeseen. Tavoite toteutui, mutta ei tämän kilpailun perusteella. Pisteet karsintojen toisesta tilasta riittivät joukkueeseen pääsyyn.
Itse kilpailuun ei kipeästä jalastani johtuen päästy valmistautumaan juuri ollenkaan. Ajoin yhden jäljen ja puruja harjoiteltiin kolme kertaa. Lisäksi muutamia tottelevaisuusharjoituksia.
Niilon kilpailukertomus:
Jälki:
Niilo ajoi varsin hyvän jäljen. Ainoa isompi virhe oli, kun kohtuullisen isossa vesilätäkössä oli traktorin jälkiä, joita Niilo jäi hetken tarkistelemaan. Arvostelussa tästä meni ainoat varsinaiset pistemenetykset. Itse olisin arvostellut hieman tiukemmin myös esineet, jotka tällä kertaa Niilo ilmaisi hieman vinoon vaikka esine oli tassujen välissä oikeassa paikassa.
Pelto oli heinäpelto ja optimaalisen pituinen eli jälki ei missään nimessä ollut vaikea. Ainoa vaikeuttava tekijä oli toisella suoralla ollut iso vesilätäkkö.
Pisteet A98
Tottis:
Niilo joutui kolmen ryhmään, joten ilmoittautumisen jälkeen jouduimme kentältä pois ja kohta uudelleen suoritukseen. Ilmoittautumisessa koira oli oikeassa tunnetilassa ja teki koulutustasoistaan suoritusta, mutta varsinaisen suorituksen alkaessa, tunnetila oli väärä. Niilo oli alkuun kentälle tultaessa tulossa puruihin ja kun sain sen käännettyä tottelevaisuuteen, oli koira ylivirittynyt ja edisti seuraamisessa. Tästä johtui myös liikevirhe istumisessa, jossa se jäi seisomaan. Muutenkin koko tottelevaisuus oli huonointa Niiloa. Selityksenä voi pitää myös sitä, että en ole päässyt tottelevaisuutta kouluttamaan jalasta johtuen. Toinen asia oli ohjaaminen, joka oli erittäin vaikeaa. "Paskan marjat!" Oli erinomainen asia, että näin kävi. Koira on tottelevaisuuteen tietyllä tavalla huonosti koulutettu. On täysin koulutusvirhe, että koira pääsi vaihtamaan tunnetilan ja näin alisuoritti B-osuuden. Kevään MM-kilpailuihin valmistautumiseen on jo tottelevaisuuden osalta suunnitelmat valmiina ja nyt sitä rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa.
Pisteet: B90
Suojelu:
SM -kilpailuissa koira ei lainaohjaajalla irrottanut. Teimme kolme suojeluharjoitusta SM:ien jälkeen aivan RM:iä edeltävinä päivinä. Irrotusongelmaa ei ollut.
Kilpailussa koira oli todella korkeassa vietissä. Piilon kierrot menivät hienosti ja vartioinnissa piilolla Niilo oli todella kovassa "potkussa". Hallintaan siirtymiset eivät tuottaneet ongelmia, joskin ylivirittymistä oli havaittavissa.
Paossa Niilo niittasi kiinni ja siihen jäi. Ilmeisesti SM:kilpailuista seurannut tilanne-ehdollistuminen ja auktoriteetin puute. Olipahan ainakin luja puru :)
Irrotus ei tulevaisuudessa tule olemaan ongelma ja takaan, että MM -kisoissa tulee irrottamaan. Piste fi.
Purut: C0
Varsinainen kilpailu järjestettiin K3 -ryhmän toimesta. Tätyy toivoa, että seuraava joka järjestää RM-kilpailut, ottaa mallia näistä kilpailuista.
Kilpailuiden tunnelma oli arvokilpailutasoista ja järjestelyillä kunnioitettiin kilpailijoita ja yleisöä. Ainoa miinus oli, että viimeisen jälkiryhmän pelto oli erilainen kuin muiden. Joka tapauksessa kiitos ja kumarrus K3:laisille!!!!
Loistavien järjestelyiden lisäksi kilpailuihin oli hankittu ammattitaitoiset maalimiehet ja tuomari. Hienoa työskentelyä Jussi ja Jörni.
Onnittelut kilpailun voittaneelle Heli Salmiselle ja Artulle sekä maalimiehelle Timo Salmiselle. Erinomaista, että voitto tuli. Näin yksi maailman kärkikoirakoista pääsee myös edustamaan maailmalle. Ja mikä parasta, palkintopallilla oli ryhmästämme kaksi edustajaa. Onnittelut toisesta tilasta Marko Koskensalolle ja Simpulle sekä kolmannesta tilasta Elise Luttiselle ja Kitalle. Kumpikin teki todella hienon suorituksen. Mainittakoon vielä Markon tottelevaisuudesta, että vaikka koira ei ollut parhaimmillaan, on tottelevaisuus parasta mitä olen ikinä nähnyt.
Ensi vuoden FMBB:n MM-kilpailuihin lähtevä joukkue on aika vakuuttava, joten innolla odotetaan.
Valittu joukkue:
Heli Salminen ja Arttu
Mia Skogster ja Helge
Marko Koskensalo ja Simppu
Tuukka Nikola ja Niilo
Susanna Mölsä ja Rani
Helena Salonen ja Cora
Eemeli BH -kokeessa
27.9.2007
Suoritin Eemelin kanssa BH-kokeen 26.09. vioittuneella jalalla nilkuttaen. Reipasta touhuilua...
Tottelevaisuus seminaari Imatralla
23.9.2007
Pidin tottelevaisuudesta seminaarin Imatralla 22. - 23.09.
Seminaarin järjesti Cousin`s -kennelin Jaana Silvo. Kiitokset Jaanalle ja perheelle vieraanvaraisuudesta sekä koulutukseen osallistuneille kiitokset mielenkiinnosta ja keskittyneisyydestä. Parasta jatkoa kaikille ja onnea tuleviin koitoksiin.
Tukala
Niilo SM 2007 kilpailuissa
20.8.2007
Niilo oli ilmoitettu IPO SM kilpailuihin. Koska viime viikon torstaina työtapaturman seurauksena polveni meni toimintakyvyttömäksi, ystäväni Elise Luttinen ohjasi Niiloa kilpailussa.
Valmistautumiseen oli vajaa viikko, jonka aikana Elise ajoi kaksi jälkeä, tottelevaisuutta harjoiteltiin neljä kertaa ja purut otettiin kolme kertaa uudella ohjaajalla. Elise on Niilolle hyvin tuttu henkilö, joten vaihto oli mahdollinen.
Harmittavaa tapaturman ajoituksessa oli, että MM-karsinnoissa toiseksi tulleena oli Italiaan MM-joukkuepaikka tiedossa, mikäli SM -kilpailuissa tulisi hyvä sijoitus. Lisäksi koira saatiin ennen tapaturmaa sekä tottiksessa että puruissa todella hyvään iskuun.
Kilpailussa Elise ohjasi Niiloa erittäin hienosti! Jäljeltä tuli 96 p. ja tottelevaisuudesta 98 p. Mutta pahin oli edessä eli purut, jossa pelkoni auktoriteetin puutteesta toteutui.
Kaikki muu toimi hienosti, mutta jo ensimmäisestä irrotuksesta näkyi, että noutaja on tulossa. Paon jälkeisen uusintahyökkäyksen jälkeen tarvittiin kaksi käskyä irrotukseen. Samoin pitkän liikkeen jälkeiseen irrotukseen tarvittiin kaksi käskyä ja tätä seuranneen uusintahyökkäyksen jälkeiseen irrotukseen homma sitten loppuikin. Kolmannen käskyn jälkeen peli poikki. Koira kyllä irrotti käskystä, kun itse huusin katsomosta käskyn tuomarin keskeyttämisen jälkeen. Muuten purut olivat parasta Niiloa ja suoritus oli Eliseltä erinomainen.
Auktoriteetin rakentaminen näin lyhyellä ajalla ei onnistunut ja Niiloa ei ole helppoa ohjata muutenkaan. Saa nähdä, näemmekö Niilon rotumestaruuksissa Elisen ohjaamana, koska jalkani tuskin tulee olemaan vielä silloin kunnossa.
Kiitokset Eliselle hienosta suorituksesta ja vaikka tulosta ei tullutkaan, voin vakuuttaa suorituksen olleen huikea.
Huonoa tuuria
14.8.2007
Työtapaturmassa loukkasin oikean polveni viime viikolla. Tänään magneettikuvissa paljastui, että eturistiside on katki, sisäside rikki, ulkokierukka rikki sekä ulkoisissa tukirakenteissa on venähdys. Polvi joudutaan leikkaamaan mahd. pian. Joka tapauksessa sairasloma kestää vähintään kolme kuukautta ja pelikunnossa olen toipumisen nopeudesta riippuen puolen vuoden kuluttua.
Olemme ryhmän kanssa päättäneet kuitenkin osallistua Niilon kanssa SM -kisoihin, mutta eri ohjaajalla. Italian MM -kilpailut jäävät väliin, mutta toivon, että suomalaiset tuovat kotiin läjän mitaleita.
Eky-belgien leiri
30.7.2007
Pidin seminaarin tottelevaisuudesta yhdessä Marko Koskensalon ja Susanna Mölsän kanssa 27. - 29.07. Kiitokset järjestäjille ja "oppilaille". On hienoa olla mukana kouluttamassa tavoitehakuisia ja määrätietoisia ihmisiä joilla on oikea asenne koirien kouluttamiseen. Erityiset kiitokset omalle ryhmälleni intensiivisestä harjoitusten seuraamisesta ja mielenkiinnosta. Eikä pidä unohtaa keittiöhenkilökuntaa, joka ylitti sapuskoillaan kaikki odotukset.
Eestin seminaari
30.7.2007
Kiitoksia mielenkiinnosta ja hienosta asenteesta sekä vieraanvaraisuudesta Eestiläisille koirien kouluttajille. Pidin seminaarin tottelevaisuudesta ja suojelusta 20. - 22.07. Eestissä. Mahtavat puitteet harjoittelulle ja ahkerat asenteelliset ihmiset. Hieno reissu.
SPL -maalimieheksi pätevöityminen
17.7.2007
Päivämäärällä 06.07 pätevöidyin saksanpaimenkoiraliiton maalimieheksi. Kiitokset koulutusmaalimiehelleni Marko Koskensalolle sekä kaikille minua auttaneille unohtamatta Korrin Juhaa, joka on opastanut maalimiesuran alkutaipaleella. Kiitokset myös kouluttajille Jusa Koivisto, Hannu Halmetoja, Ismo Härkönen, Jarkko Leinonen ja Jape Kokkonen. SPL:n maalimieskoulutusjärjestelmä on vertaansa vailla maailmassa.
Tästä kehittyminen vasta alkaa...
<< Edelliset 1 2 3 4 5 6 7 Seuraavat >>