Kritiikin seurauksena..
16.7.2009
Olen pakotettu päivittämään edes uutiset. Kuulumisia tällä hetkellä:
Koiria on nyt järjetön määrä. Tällä hetkellä Niilon, Eemelin, Justiinan ja Keijon lisäksi talossa asustelee nyt n. 11 kk ikäinen malinois uros nimeltä Upi (Ruutipussin Gladiaattori). Upi on aika hankala koulutettava tietyiltä osin, mutta ominaisuuksia ja hyviä sellaisia sillä tuntuu olevan. Toistaiseksi se on puruissa ikäistään vanhemman oloinen ja vastaa molemmilla viettialueilla hyvin. Puru on luja ja hyökkäykset voimakkaita. Aktiivinen taistelutahto voisi olla parempaa, mutta se kehittyy selkeästi koko ajan. Upin ruokahalu ei suurta suosiota ansaitse. Ruokahalua on kehitetty voimakkaasti aggression kautta. Tämä on ollut ratkaiseva kehitys jäljen kouluttamiseen, jota vesseli ei ollut juurikaan halukas ajamaan. Menetelmä on toiminut ja tällä hetkellä harjoitukset sujuvat verrattain kehitysvaiheeseensa nähden hyvin, mutta olin aika lähellä tulla purruksi tuossa pari viikkoa sitten wink
Pikkuhiljaa kehitellään...

Keijo on voimissaan ja tällä hetkellä kehittyy hyvin. Koulutukselliset ongelmat liittyvät luontaiseen huonoon ruokahaluun sekä saalisvietin puutteeseen. Jälki on mielestäni erittäin hyvässä vaiheessa ja ruokaa pystyy nyt hieman paremmin käyttämään myös tottelevaisuuden opettamisessa. Teknisesti tottelevaisuus on oikein hyvällä mallilla. Taistelutahto on alkanut kehittyä ja nyt alkaa näkyä taisteluleikeissä jo pientä vietin poikastakin... Ihan hyvältä näyttää tällä hetkellä.

Eemeliä treenataan kovasti sotakoiran tehtäviin. Suunnitteilla on kuitenkin myös tulevaisuudessa IPO -luokkien tekeminen. Vaikka varsinaista kilpakoiraa ei siitä tavoitteellisesti rakennetakaan, kouluttaminen IPO -kokeisiin parantaa sen koulutustasoa myös virkauraa silmällä pitäen. Todella vaikeaa sen kouluttaminen minulle kuitenkin on, mutta ainakin tämän hetken harjoituksissa koira on kehittynyt myös sille hyvin hankalilla osa-alueilla.

Niilo odottelee kuumeisesti eläkepäiviään. Kisailun ajat ovat aikapäivää sitten ohi, mutta Eemelin siirtyminen virkatehtäviin lopullisesti päästää Nipsulaisen sohvailemaan. Niilo oireilee selkää voimakkaassa rasituksessa, joten sitä ei treenata eikä sitä oikeastaan edes tarvitse. Välillä muistellaan menneitä...

Justiina on Ellun ohjauksessa ja sitä treenataan kovasti. Vietillisesti se saisi olla vahvempi ja aktiivisempi. Erityisesti ongelmat näkyvät suojelussa, josta se on nyt tauolla. Ominaisuuksia on varmastikin tulosten tekemiseen, mutta jalostukseen en sitä aio käyttää. Mukava koira kyllä kaikin puolin ja Ellu tekee hyvää työtä sen kanssa.

Treeniryhmä pyörii ahkerasti. Muutamia luontaisia poistumia on tullut ja uusiakin on vastaavasti tullut tilalle. Hienoa on se, että ryhmässä on nyt myös kaksi mahdollista tulevaa maalimiehentynkää... Jussi Virkki ja Jarmo Karumo ovat treenailleet molarointia opastuksessani ja näin meidän ryhmään kasvaa muitakin hihan heiluttajia...toivottavasti wink
Joitain tuloksiakin tehtiin ja pari koiraa osallistuu tuleviin SM -kilpailuihin sekä IPO että sakemanni puolella.

Itse käyn treenaamassa Lahden suunnalla ystäväni Marko "Hänmies" Koskensalon kanssa. Ajoa riittää...

Onnitteluja: Hannu ja Päivi Liljegrenille uudesta perheenlisäyksestä!!!! Lisäksi Hannulle ja Kaikkosen Terolle pätevöitymisestä SPL -molareiksi!

Perinteinen D&C dogsportin suojeluleiri juhannuksena vietettiin tällä kertaa ihan kokopäiväisesti. Aikaisemmin kun olen joutunut välillä töihin, sain tällä kertaa ihan oikeasti vapaata. Toimin maalimiehenä yhdessä Juha Korrin ja Ake Saaren kanssa. Viikonlopun anti oli allekirjoittaneelle erinomainen. Sain kollegoilta loistavia ideoita itselleni heikkojen osa-alueiden kehittämiseen. Erityisesti Juhan erinomaiset neuvot koirien pitkien liikkeiden kouluttamiseen ovat leiristä lähtien olleet menestyksellisesti käytössä. Kiitokset Juhalle ja Akelle sekä Silverille yhteistyökumppaneineen, jotka jaksavat leirin harrastajille järjestää vuosittain.

Elokuussa lähden Hollantiin pitämään seminaaria 1. - 10. päivä. Seminaari pitää sisällään tottelevaisuuden ja suojelun kouluttamista. Lisäksi olen lupautunut kouluttamaan paikallisia maalimiehiä pyydetysti.

Tässäpä näitä kuulumisia tällä haavaa....

Hauskaa kesän jatkoa

Tuukka
Pitkästä aikaa...
24.3.2009
Laiskana en ole jaksanut päivitellä. Taloon on tällä välin tullut uusi sakumaanikko nimeltään Keijo (Keppo, Kepponen, Keppis, Kepo...). Keijo on omituinen. Keijo on omaa sukua Valkama, joten Ratsumestarin koiria. Olikohan se kennelnimi Ratsumestarin Obstinaatti....vai mikä se oli...???
Sovittu yksi seminaari Hollantiin, aiheena tottelevaisuus ja suojelu. Ajankohta on elokuun ensimmäinen viikko. Tässäpä näitä. Jäiden sulamista odotellaan, jotta saa kipon vesille.
Musiikkihommatkin vaativat nyt ulkomaan matkustelua. Huhtikuussa pitäisi lähteä Tallinnaan keikkailemaan.
Koira vaihtoon...
16.1.2009
Valitettavasti on selvinnyt, ettei Jyrki (spu Ratsumestarin Lucifer) täytä asettamiani suojelukoiran kriteereitä, joten joudun luopumaan siitä. Uusi pentu on tulossa kuitenkin samaisesta kennelistä..... taas se alkaa... Jyrkille etsitään uusi hyvä koti. Sen ominaisuudet erityisesti jäljellä ovat huippuluokkaa!!
Tukala Eestissä
7.11.2008
Olin 3. - 5.11. kouluttelemassa koiria Eestin pelastuslaitoksen koiraryhmän kanssa. Kiitokset vieraanvaraisuudesta ja mahdollisuudesta tutustua paikalliseen toimintaan. Erityiset kiitokset Urve Lagedalle ja Tulkille!
WMC:n syysleiri 24. - 26.10.2008
28.10.2008
Olin tottelevaisuutta kouluttamassa Working Malinois Clubin koulutusleirillä viikonloppuna. Kiitokset ryhmälleni aktiivisuudesta ja menestystä jatkossa.
Tukala keikalla...
21.10.2008
Tukala keikalle!!!
13.10.2008
Joka ei tiennyt, on entinen elämäni muodostunut pitkälti musiikin kanssa touhuamisesta ja keikoilla kiertelyistä. Vuonna -98 lopettelin rumpujen ammattimaisen kolistelun ja aloittelin taas 2001 yhtyeessä Fuss, josta myöhemmin irtaantui Poets of the Fallin ydinryhmä Marko Saaresto ja Olli Tukiainen. Nykyisellään harrastusluonteisesti soittelen Deep Purplen musiikkia yhtyeessämme Shades of Purple. Ensi lauantaina 18.10. on bändin ensimmäinen keikka Lahdessa, joten tervetuloa kuikuilemaan. Linkki: http://www.highwayhillsaloon.com/hill/sapinat/sapinat.html
Sport Riesen Club -tottelevaisuusseminaari
13.10.2008
11. - 12.10.2008 olin kouluttamassa ko. leirillä tottelevaisuutta. Muita kouluttajia olivat Hannu Liljegren sekä Terhi Kaalamo. Kiitokset järjestäjille loistavista puitteista sekä omalle ryhmälleni aktiivisuudesta ja asenteesta. Erittäin mukava viikonloppu takana. Menestystä kaikille.

Tukala
Tukalan A-pentueen "reisitytön" ruumiinavauslausunto
13.10.2008
Lyhyesti: Pennulla oli erittäin voimakas ruokatorven laajentuma, krooninen ruokatorven tulehdus ja puolet vatsalaukusta oli tyräytynyt ruokatorven puolelle. Pentu lopetettiin neljän viikon iässä.
ONNITTELUJA
13.10.2008
Suomalaisille menestyjille FCI MM-kilpailuissa! Mia Skogster ja Marko Koskensalo sekä tietysti koko joukkue!!!

Vuoden 2008 RM 1. Elise Luttinen ja Kita!!!

Vuoden 2008 Boksereiden RM 1. (luonnollisesti) Ansku Loiri ja Eetu!!!

<< Edelliset 1 2 3 4 5 6 7 Seuraavat >>

Content Management Powered by CuteNews